Muistan lukeneeni kerran, että jotkut käyttävät kieltä kätkeäkseen ajatuksen, mutta minun kokemukseni mukaan paljon useammat käyttävät sitä ajatuksen sijasta.
Liikemiehen keskustelu pitää olla säädelty niukemmin ja yksinkertaisemmin säännöin kuin mikään muu ihmiselikon toiminto. Ne ovat:
On jotain sanottavaa.
Sano se.
Lopeta puhuminen.
Aloittaminen ennen kuin tietää mitä sanoa tai jatkaminen vielä kun on sen sanonut lennättää myyntimiehen raastupaan tai köyhäinkotiin, ja ensimmäinen on oikotie toiseen. Minä pidän täällä lakiosastoa ja se maksaa paljon, mutta sen tehtävänä on pitää minut pois oikeusjutuista.
On aivan sopivaa neitokaisen luona pistäytyessä tai ystävien kanssa päivällisen jälkeen jutellessa kuljetella keskustelua kuin pyhäkouluretkeä, kukkia poimimaan pysähdellen, mutta toimistossa virkkeittesi pitää olla lyhimpiä mahdollisia etäisyyksiä pisteiden välillä. Jätä pois johdannot ja yhteenvedot, ja lopeta ennen kuin tulet 'ja toiseksi' -kohtaan. Sinun on pidettävä lyhyitä saarnoja kaapataksesi syntiset, ja diakonithan taas eivät usko tarvitsevansa pitkiä saarnoja itseään varten. Anna hullujen sanoa ensimmäinen sana ja naisten viimeinen. Pihvi on aina kerrosleivän keskellä. Ohuelti voita molemmin puolin ei tietenkään haittaa, jos se on tarkoitettu voista pitävälle.
Muista myös, että on helpompi näyttää viisaalta kuin puhua viisauksia. Sano vähemmän kuin muut ja kuuntele enemmän kuin puhut, sillä kuunnellessa ei puhu itsestään vaan imartelee sitä joka puhuu. Anna useimmille miehille hyvä kuuntelija ja useimmille naisille tarpeeksi paperia muistiinpanoille, ja he kertovat kaiken minkä he tietävät. Raha puhuu – mutta vain jos sen omistaja on hölösuu, ja silloin sen lausahdukset ovat aina tympiviä. Köyhyyskin puhuu, mutta kukaan ei halua kuulla mitä sillä on sanottavana.